Kirjassa "Sixty Three Years of Engineering" Sir Francis Fox kertoo tapahtumasta helmikuussa vuonna 1891.
Falkland-saarilta oli valaanpyyntialus "The Star of the East" juuri lähtenyt, kun sen miehistön näköpiiriin tuli suuri kala, nimittäin suuri kaskelotti. He laskivat valasveneet vesille ja onnistuivat harppunoimaan valaan. Kun miehet yrittivät varmistaa valaan saannin, yksi valasveneistä murskaantui ja James Bartley-niminen merimies hävisi ennenkuin valas saatiin tapettua. Seuraavana päivänä kaskelottia
|
paloiteltaessa, James Bartley löytyi sen vatsasta ... elävänä. Bartley käyttäytyi kuin raivohullu pari viikkoa, mutta parantui sitten täysin. Koettelemuksesta jäi merkiksi vain valaan vatsahappojen aiheuttama valkaisu hänen paljaana olleisiin ruumiinosiinsa.
|
Myöhemmin James Bartley kertoi, että hän tunsi alkuhämmennyksen jälkeen liiikkuvansa eteenpäin pilkkopimeässä.
Hänen kätensä joutuivat kosketuksiin jonkin liukkaan kanssa, mikä kutistui siihen koskettaessa. Hän pystyi hengittämään helposti mutta kuumuus, pimeys sekä hänen kohtalonsa kauhistuttivat häntä niin, että hän menetti tajuntansa. Bartley heräsi vasta laivan kapteenin hytissä.
Raamattu sanoo, että "Herra toimitti suuren kalan nielaisemaan Joonan..." (Joona 2:1)
|